Poron ulkofilee soveltuu upeasti myös uppopaistettavaksi, jonka jälkeen rapea kuorrute kätkee sisäänsä mehevän ja maukkaan poropommin. Kermainen sinappi-sienikastike kruunaa paahdettujen leipien päälle kasatun syysherkun.
Ainekset
Poro
160-200 g poron ulkofileetä
suolaa
1 dl vehnäjauhoa
1 kananmuna
1,5 dl panko-leivänmuruja
4 dl rypsi-, rapsi- tai auringonkukkaöljyä
Kastike
100 g herkku- tai mitä tahansa muita sieniä, paloiteltuina
suolaa
1 salottisipuli, hienonnettuna
2 dl kuohukermaa
2 rkl kokojyväsinappia
2 rkl hapankaalta (valinnainen)
mustapippuria
Lisäksi
suosikkileipääsi, viipaloituna ja paahdettuna
pari rkl levittyvää vuohen- tai tuorejuustoa
viinisuolaheinää
Ohje
- Leikkaa porofilee noin 5-7 cm levyisiksi pihveiksi. Siirrä pihvit kahden leivinpaperiarkin väliin ja hakkaa ne ohueksi joko lihanuijalla, kaulimella tai vaikka painavan kattilan pohjalla. Mausta pihvit suolalla ja jätä huoneenlämpöön.
- Kuumenna kattila korkealla lämmöllä ja lisää sitten sienet kattilaan yhdessä suolaripauksen kanssa. Ruskista sieniä välillä käännellen noin 5 min tai kunnes suurin osa niiden kosteudesta on poistunut ja ne ovat kutistuneet huomattavasti.
- Kun sienet ovat ruskistuneet, laske lämpö keskitasolle ja lisää hienonnettu sipuli joukkoon ja jatka kypsennystä noin 2 min. Lisää sitten kerma, sinappi sekä hapankaali ja hauduta kastiketta keskilämmöllä noin 6-8 min ajan. Mausta kastike suolalla ja mustapippurilla.
- Kuumenna rypsiöljy paistinpannussa tai valurautapadassa. Tee itsellesi panerointijärjestelmä: tarvitset kolme laakeaa kulhoa, joissa yhdessä on vehnäjauhot, toisessa vatkattu kananmuna ja kolmannessa panko-leivänmurut. Siirrä poropihvit ensin vehnäjauhoihin ja pyörittele niitä huolellisesti jauhoissa. Ravistele ylimääräinen jauho pois ja siirrä pihvit kananmunaan. Pyörittele jälleen huolellisesti. Siirrä pihvit lopuksi panko-leivänmuruihin. Painele leivänmuruja pihvin pintaan. Siirrä sitten pihvit noin 175-asteiseen öljyyn ja paista niitä yhteensä noin 6-8 min kääntäen puolivälissä.
- Kun pihvit ovat paistuneet kullanruskeiksi ja rapeiksi, siirrä ne ritilälle lepäämään pariksi minuutiksi. Mausta ne välittömästi suolalla.
- Kokoa leivät levittämällä tuorejuustoa paahdetun leivän päälle ja latomalla rapeat poropihvit leiville. Viimeistele leipäset sienikastikkeella ja viinisuolaheinällä!
Reseptin on tuottanut Tastery Foods Poronlihan neljä vuodenaikaa -hankkeessa.

Sinua voi myös kiinnostaa
Osta poronlihaa

Osta poroa
Poronlihasta valmistettu ateria on pelkistetyn kaunis. Kunnioitus raaka-ainetta kohtaan kumpuaa ruoanlaittajan asenteesta. Ostaessasi aitoa Lapin Poron lihaa, voit olla varma, että tuottajat jakavat tämän tinkimättömän asenteen kanssasi.