Huttu-ukon poropiiras

60 min
4 annosta
Pororeseptit.fi

Ainekset

250 g lehtevää voitaikinaa
4 poron sisäfileetä
vähän valkopippuria
1 sipuli
50 g voita
suolaa
200 g esikäsiteltyjä tatteja, haapa- tai korvasieniä
1 muna voiteluun

Ohje

Kauli voitaikina ohueksi levyksi ja jaa se neljään ruutuun. Kiedo sisäfileet rullalle ja kiinnitä cocktailtikulla tai langalla niin, että kieppi pysyy koossa. Ruskista pannulla ja mausta suolalla sekä valkopippurilla. Jäähdytä fileet ja poista tikut tai langat. Hauduta hienonnettu sipuli voissa kypsäksi ja lisää joukkoon hienonnetut sienet. Anna hautua hetken aikaa ja jäähdytä. Nosta taikinaruutujen päälle sienet ja niiden päälle porofileerullat. Nosta taikinanliepeet ylös ja muodosta tiivis nyytti. Poista ylimääräinen taikina. Laita nyytit saumapuoli alaspäin leivinpaperille, voitele munalla ja pistele haarukalla. Paista 230ºC:n uunissa 15-20 minuuttia. Fileet voi jäädä sisältä hiukan punertaviksi, mutta
tarkista kypsyys esimerkiksi metallineulalla. Paina neula taikinan läpi fileeseen ja ota pois. Jos neula tuntuu lämpimältä on liha mehevän punertavaa. Tarjoa lisänä sienimuhennosta, marjahyytelöä tai puolukkasurvosta ja lehtisalaattia.

Sinua voi myös kiinnostaa

Osta poronlihaa

Osta poroa

Poronlihasta valmistettu ateria on pelkistetyn kaunis. Kunnioitus raaka-ainetta kohtaan kumpuaa ruoanlaittajan asenteesta. Ostaessasi aitoa Lapin Poron lihaa, voit olla varma, että tuottajat jakavat tämän tinkimättömän asenteen kanssasi.

Etsi myyjä