Poroliemi

45 min+6-8 h
-
Pororeseptit.fi

Ainekset

1 kg poron pikkulihoja
1 kg poron kylkeä
putkiluita (paistiluut, potkaluut)
1 pala selleriä
2 porkkanaa
2 sipulia
1 purjo
1 pala palsternakkaa
2 rkl rasvaa
kourallinen persiljanvarsia
20 maustepippuria
2 laakerinlehteä
1 rkl lipstikkaa
1 dl punaviiniä
1 pullo olutta

Ohje

Tarvitset riittävän ison kattilan tai padan. Pilko lihat ja kasvikset. Laita ne rasvan kanssa pataan ja ruskista reippaasti hyvin kuumassa uunissa. Nosta pata levylle ja lisää vettä niin, että kaikki peittyy. Kun liemi on kiehahtanut, kuori vaahto ja lisää mausteet. Anna liemen kiehua rauhassa 6 – 8 tuntia.

Siivilöi liemi ja lorauta sekaan tilkka punaviiniä ja pullo olutta. Keitä kasaan kovalla tulella kunnes nestettä on jäljellä enää noin neljäsosa alkuperäisestä. Suolaa ei välttämättä tarvita, maista ennen lisäämistä.

Näin teet erinomaisen pohjan kaikkiin liemiin ja kastikkeisiin. Liemen voi myös pakastaa. Toimii myös liemitiivisteenä: keitä edelleen kasaan kunnes saat liemitiivistettä.

Sinua voi myös kiinnostaa

Osta poronlihaa

Osta poroa

Poronlihasta valmistettu ateria on pelkistetyn kaunis. Kunnioitus raaka-ainetta kohtaan kumpuaa ruoanlaittajan asenteesta. Ostaessasi aitoa Lapin Poron lihaa, voit olla varma, että tuottajat jakavat tämän tinkimättömän asenteen kanssasi.

Etsi myyjä